Jee Suomelle lohkovoitto USAa vastaan, huippua! Otin lasin punkkua helpottaakseni piinapäiviä ja katselen peliä yksin kun mies huitelee pitkin baareja terassikauden avajaisissa varmaan toista kertaa tänä vuonna (Oikea himobilettäjä.. :) ).

Tämä lapsettomuuden kanssa painiminen on tehnyt sen, että tuntuu sille ettei toisen seuraa enää niin kaipaa...niin ristiriitaisen surullista kuin se samalla onkin... Ollaan varmaan koettu niin monta pettymystä jo putkeen, että tuntuu helpommalta olla välillä yksin kun ei tarvitse muistuttaa itseään asioista jotka on kipeitä ja vaikeita. Ei tarvitse olla lapseton, kun on yksin.

Inseminaation ajoitus meni siis aivan kiville. Gynekologi näki heti, että ajoitus oli "ohi" eli munasolu oli jo irronnut. Minä tiesin sen, mutten uskonut ennenkuin se ääneen sanottiin. Silti taas toivoin loppukuun, että ihme tapahtuu, mutta ei tapahtunut. Miksi, miksi, miksi, sitä vaan kerta toisensa jälkeen uskoo, sokeasti ja uudestaan että NYT se tapahtuu? Eikö historia opeta pätkääkään? Jos yli vuosi on jo epäonnistuttu, niin miksi ihmeessä juuri nyt olisi onnea matkassa. En tajua omaa ajatuskulkuani välillä ollenkaan.

Miehen kaveri tuli juuri raskaaksi ja nyt on facebook tulvillaan viestejä "On se elämä vaan niin ihmeellistä ja ihanaa...!" Tekisi mieleni kommentoida että Ai ei minusta vain tässä elämässä ole mitään ihmeellistä, ihan arvattavaa arkea. Ai että näitä hehkutusviestejä on niiiiin mukavaa lukea, kun niistä aina vielä 100 ihmistä tykkää ja sitten on pakko onnitella kohteliaisuuden nimissä...argh. Tämä miehen kaveri on tehnyt kaksi lasta jo sinä aikana kun me ollaan yritetty, nyt siis toinen tulossa, eikä varmaan tarvitse kuvailla tunteita sen tarkemmin. Tuntuu vaan uskomattomalta, ettei vieläkään ole mahdollista meidän kohdalla. Onko tämä rangaistus siitä, etten nuorempana ollut varma haluanko lapsia koskaan? Antaako elämä nyt oikein urakalla takaisin vedoten Never say never-fraasiin?

Haaveilen kaiken kamalan mustan tien kulkijan roolissa silti nyt jo ajasta, jolloin olen itse raskaana (hmm millähän logiikalla taas mennään..) Mietin jo vuorosanojani eri tilanteissa, suhtautumistani muihin ihmisiin ja asioita joissa toimisin toisin kuin nyt muutamat ihmiset toimivat. Sen uskon, etten ikinä tule päästämän suustani "Millonkas te aiotte tehdä lapsia?" -kysymystä tai mitään siihen suuntaan viittaavaakaan kommenttia, painostusta tai viitausta pariskunnalle, joka ei ole tehnyt näitä asioita. Onko se niin vaikeaa käsittää muille, että ihmiset, jotka eivät itse puhu näistä asioista eivät yleensä halua puhua niistä. Ne ketkä lapsia helposti saavat, varmasti sen suureen ääneen myös ympäristölle kertovat. Antaa heidän siis olla äänessä mieluummin.

Kirjauduin sisään Fertility Friendiin ja ostin kesän loppuun VIP-paketin. Näillä näkymin lapsttomuusklinikka kokeilumme jäi nyt kesätauolle, sillä mies ei suostu uusintaan ja uuteen inssiin, koska mitään todettua vikaa minusta ei ole löytynyt. Olemme tästä aika kiivaasti keskustelleet. Raukka vielä uskoo luomuihmeeseen, on se hyvä että edes yksi meistä. Minä en enää usko, minä vain epätoivoisena toivon. Toivon viimeiseen saakka, vaikka tiedän että se on turhaa.

Olen ollut jopa niin epätoivoinen, että olen kaivanut roskiksesta käytetyn raskaustestin ja tehnyt sen uudestaan. En tiedä enää, mitä edes odotan näkeväni, mutta koska olen luvannut itselleni etten kesän aikana OSTA yhtään raskaustestiä ennenkuin kuukautiset on myöhässä, olen joutunut "vieroitusoireiden" iskiessä turvautumaan älyttömiin keinoihin.

Nyt mennään pp6. Punaviiniä vielä pari lasia. Hyväähän se vain tekee ;)