En tiedä miksi käyn täällä vielä kirjottelemassa kun tuntuu ettei näitä kukaan kuitenkaan lue, mutta onpahan ainakin terapeuttista naputella näppikselle omia tuntemuksia. Ehkäpä joku jonain päivänä sitten täältä napsaisee auki tämänkin kirjoitussession ja lukaisee läpi synkkiä ajatuksiani...Ellei käy jopa niin, että se saan olla minä itse joka näitä luen läpi eri fiiliksillä jonkun ajan päästä. Jos jonain päivänä elämä toisikin vaikka vielä minulle oman juniorin niin voisin käydä täällä voivottelemassa sitä, miten olenkaan asioista ajatellut, silloin kun ei ollut vielä selvää miten elämä tulisikaan viemään...

Nyt ollaan siinä pisteessä, että odotellaan pääsyä julkisen puolen lapsettomuustutkimuksiin. Siinä pitäisi mennä kuukausi. Kävin gynellä, vihdoin kun sain ajan ja hermot ihme kyllä piti sinne asti, vaikka tiukkaa teki. Siellä sitten ultrattiin kohtu ja munasarjat joissa kaikki oli ok. Ei PCO:ta ja limakalvotkin kuulemma kauniit ja normaalit. Gyne näki myös sen, että ovulaatio oli juuri tapahtuut...no harmi kyllä yhdyntää ei ollut sitten taas vastaavasti tapahtunut koska odottelin ovulaatiota tulevaksi vasta monia päiviä myöhemmin. Eli se sitten siitä viime kierrosta, vaikka gyne yrittikin tsempata että eihän sitä koskaan tiedä. Kyllä sen vaan tietää...

Lähetettä lapsettomuuspolille en saanut ja siitä jäi jotenkin paha maku suuhun, vaikka sanoin että ollaan yritetty jo periaatteessa vuosi, koska ihan tarkkaa aikaa en osaa sanoa sille milloin yritys "virallisesti" alkoi. No gynen mielestä se alkoi virallisesti silloin kun testasin ensimmäisen kerran ovulaatiotikuilla kiertoa, eli viime keväänä. Siksipä sanoi että kokeilkaa nyt ensi kevääseen saakka ja jos ei tärppää niin soittele. Siis hei mitä, SOITTELE! * Joo, tulin tänne kun olen ihan rikki ja palasina, itkenyt silmät ulos päästäni ja niistänyt aivot pellolle kun ikä juoksee samaa tahtia pettymysten kanssa, pystytkö auttamaan...?* Niin saan vastauksen että, katotaan nyt ja soittele.

No en sitten siinä osannut sanoa vastaankaan ja kärvistelin seuraavien menkkojen alkuun saakka, ajattelin että jos nyt kuitenkin joku Joulun ihme olisi tapahtunut ja siellä jotain oliskin alkanut --- seurasi taas raivokasta tikuttelua, kaikenmaailman testien tilausta, pissileikkejä ja vessaan vetäytymisiä ja tuloksena viideskymmenes negatiivinen raskaustesti noin 30 sekuntia ennenkuin vatsaa alkoi kouristelemaan tutulla tutulla tavalla... Menkathan ne sitten suvaitsivat tulla vasta kesken bileiden parin tunnin päästä, kun muut oli jo hyvässä menossa ja itse en ollut ihan varma että juodako alkoholia vaiko eikö. Ehkä pieni kipinä ei silti päässäni antanut periksi, että entäs jos tää tuhruvuoto ja vatsakipu ei enteilekään nyt niitä menkkoja, vaan entä jos, entä jos kuitenkin jotain toivoa olisi... no turhaan toki --- murskattujen toiveiden siivittämänä vietin sitten yhden elämäni humaltuneimmista illoista, jonka johdosta seuraavana päivänä tutustuin yhteen elämäni kauheimmista krapuloista, kun en meinannut edes sohvalta päästä ylös. Että hyvää itsenäisyyspäivää kaikille! :)

Kuukautisten alettua soitin toisen ajan mukavaksi tietämälleni yleislääkärille toiselta lääkäriasemalta (yksityiseltä molemmat) ja onnekseni sain ajan seuraavalle viikolle. Tämän lääkärin kanssa juttelimme tovin muistakin asioista ja kuulumisista (nykypäivänä ihmeellistä, naislääkäri kyseli jopa aluksi mitä kuuluu ja jopa ihasteli kihlasormustani, kun muisti minut vuosien takaa eräästä toisesta tapaamisestamme!) ja sitten pikatutkimuksen ja papa-kokeen jälkeen hän sanoi suoraan pistävänsä lähetteen eteenpäin polille, koska ikäni ei kuitenkaan vähene ja on hyvä päästä asiassa eteenpäin! AIVAN mahtavaa! Olin pakahtua onnesta ja ilosta, vihdoin viimein asiassa tulisi jotakin muutosta ja pääsisin eteenpäin! Sain vielä lähetteen klamydia-testeihin ja kävin ne samantien. Odotellaan nyt sitten sieltä tuloksia. Mahtavaa. Jos joskus lapsi saa alkunsa, lähetän tälle lääkärille henkilökohtaisen kortin ja kiitoksen ymmärryksestä, jossa lukee "Kiitos avustasi, kun sitä todella tarvitsin. Ymmärryksesi ja apusi oli korvaamatonta pitkän ja pimeän talven ja elämänvaiheen keskellä. Sinun apusi ansiosta elämässäni koitti uusi aurinkoinen jakso. -Lily"

Hassulta tuntuu se, miten sitä osaakin vaan jotenkin tehdä asioista niin hankalia omassa päässään. Tämä naislääkäri sanoi minulle, että jos nyt sattumalta tuletkin raskaaksi ennekuin kerkiät tutkimuksiin tai hoitoihin niin perut vaan sen ajan. Monillehan hänen mukaansa käy niin että kun tutkimuksiin on pääsemässä, niin jokin henkinen lukko aukeaa ja raskaaksi tullaankin sitten melko pian luomusti. Noh, joo. Tämä ehkä toimii niille, jotka eivät tiedä sitä että jokin henkinen lukko on aukeamassa. Nyt kun minä tiedän, että tutkimuksiin pääsy joilakin pareilla vauhdittaa luomuraskauden alkamista, niin tottakai alan odottaa sitä ja satsata taas toiveita entistä enemmän. Eli tuo rentoutuminen toimii minun kohdallani hiukan toisinpäin, koska nyt tiedän että pitäisi rentoutua ja odotella hoitoja niin ajattelenkin että nyt on hyvät hetket yrittää itse. Blaah, ottakaa pois tämä tieteellinen taiteellinen jokaisen asian analysointi!!! Mutta tottakai olen helpottunut - totta on se, että on HELPOTTAVAA, ettei tarvitse itse yrittää koko ajan, että joku pian, kohta, jossain vaiheessa alkaa yrittämään meidän kanssa ja neuvoo, miten nyt tässä asiassa edetään. Ettei tarvitte ensi kevääseen saakka keräillä puolukoita yksin ja itkeskellä siinä sivussa oma parisuhde alamäkeen omalla pahalla ololla.

Toivoa on siis ja siinä eletään! Jatkoa piisaa, vaikka yksinpuheluna!