Tänään olisi oltava vahva ja ei ole ketään kelle puhua. Siksi tästä hirmuisesta kaipuusta saada edes jonnekkin ajatuksia syntyi tänään Lily Leijonanmieli. Menkat alkoi eilen, ja ottaa päähän aivan perkeleesti. Eilen itketti, ihan hirveästi. Eilen ei ollut pätkääkään Leijonanmieltä, mutta nyt alkaa taas henkiset harjakset nousta pystyyn, että minä en luovuta! En! Taistelen!

Tarina on pitkä ja sitä riittäisi paljon jo alkuun. On pettymyksiä, pettäjiä, jättäjiä, itkua ja arvaamattomuutta monelta vuodelta...Kerron kuitenkin nyt ensin nykyhetkestä. Tällä hetkellä elämäni koostuu elämästä kaupunkiasunnossa, sekä avomiehestä ja koirasta. Olen toivonut perheenlisäystä ensin salaa ja lopulta kovaan ääneen nyt jo vuosia, jo ennenkuin tapasin nykyisen avomieheni. Edelliset ihmissuhteeni ovat menneet solmuun ja kaatuneet omiin mahdottomuuksiinsa, sekä myös edellisen miehen sitoutumiskammoon, joka johti erittäin riitaisaan eroon vuosien jälkeen. Suurin kaipuuni, suruni ja kipupisteeni on nykyisessä avoliitossani on vihdoinkin edennyt ajatus ja yritys tulla raskaaksi. Sepä ei onnistunutkaan, ja nyt ollaan tässä, missä en uskonut olevani. Kuvittelin, niinkuin varmaan moni muukin, ettei lapsettomuus (onko liian aikaista käyttää sitä sanaa) voi osua kohdalle, ei voi, koska kaikki vain tuntuvat tekevän lapsia kalenteri kädessä. Nyt takana on yritystä 7kk ajan, se ei varmaankaan ole vielä edes mikään hälyttävistä hälyttävin aika, mutta hyvin monet tunnevuoristoradat siinäkin ajassa pystyy käymään läpi ja rikki siinä saa itsensä revittyä näköjään ihan välittömästi.

Asiaa ei helpota yhtään se, että tunnen ja näen miten muutun rumaksi sisältä. Minä, joka olen aina ollut kananlihalla onnesta toisten menestyksestä. Minä, joka en ollut vielä muutamia vuosia sitten KOSKAAN tuntenut kateutta ketään kohtaan, koska olin aina vain juhlinut mukana onnessani toisten onnesta. Minä, joka luotin siihen, että kyllä hyvät asiat minutkin vielä tavoittavat. Minä, joka herkistyin onnenkyyneleisiin ja halailin ystäviäni ilosta hihkuen, heitä tsempaten, jokaikisessä asiassa. En osaa nauttia muiden onnistumisista ja onnesta, toisten ilouutisista ja raskauksista. Tiputtelen ystäviäni pois elämästäni, harvennan ja viilennän välejä ihmisiin, koska en vain kestä katsoa vierestä sitä joka liian kipeästi muistuttaa minua kaikesta siitä josta itse jään paitsi. Tuntuu, ettei muut osaa käyttäytyä. Toivon aina itse, että pääsisin elämässäni eteenpäin, että voisin vaihteeksi olla se, joka OSAA käyttäytyä eikä muutu heti itse jotain saatuaan mahdottomaksi tyypiksi, joka hehkuttaa omaa onneaan juuri siellä jossa sitä ei todellakkaan kaivata kuulla.